Zeno

 



Zeno

Dess Terentjeva

 
161 sivua
WSOY
2024

Olen lukenut Terentjevalta aiemmin Ihanan, joten tiesin, mihin olin ryhtymässä: kiivastempoinen säeromaani aidolla nuoruuskuvauksella ja elävällä ympäristöllä.

Pikkukaupungissa, joskin Joutsenoa huomattavasti pienemmässä, kasvaneena tunnistin sen ahtauden, joka Zenossa tuli ilmi. Kun minä olin seitsemännellä luokalla, erään yhdeksäsluokkalaisen tytön tyttöystävä toisesta kaupungista oli tytön kanssa päivän koulussamme. Kun olin menossa lyhintä reittiä rakennuksesta C rakennukseen A, eräs kahdeksasluokkalainen tuli vastaan reitillä. ”Ei kannata mennä, siellä on lesboja”, ohjeisti hän. Ihailin salaa sitä, kuinka tuo yhdeksäsluokkalainen uskalsi.

Kun vuotta myöhemmin jonkin sattuman kautta luokkalaiseni kuulivat minun olevan queer (käytin tuolloin sanaa biseksuaali itsestäni), minua alettiin kiusata siitäkin. Kuten Miisa, minä ryhdyin aktivistiksi, ja harjoitin sitä sillä keinolla, minkä parhaiten osasin: kirjoittaen. Kirjoitin homoromansseja, ja kun äidinkielenopettaja pyysi saada yhden niistä lukea ääneen, annoin luvan – ”jos saan olla luokan ulkopuolella sinä aikana”. Minähän sain. Kiusaajat olivat ällötelleet, mutta minä olin tyytyväinen.

Lukiossa löysin samaa sukupuolta olevan kumppanin. Hän asui Lauritsalassa, ja kävin muutamaan kertaan hänen luonaan. Siellä ollessani ihan parhaita olivat ne päivät, kun muu perhe lähti Joutsenoon sukulaisten luo. Olimme molemmat kaapissa, ja se vapaus olla kahdestaan vailla tarvetta esittää heteroa oli… päätähuimaavaa.

Zeno vei minut noihin vuosiin. Tunnereaktioni oli vahva.

En toivo kenenkään kokevan tuollaista enää, ja samaan aikaan: tuollaista se yhä on.

Zeno oli hieno. Nellan ja Miisan suhde oli yksi aidoimmista sisarussuhteista mitä olen vuosiin kirjallisuudessa lukenut! Tykkäsin myös Terentjevan tavasta kuvata koulukiusaamista sekä siitä, miten typografialla korostettiin Nellan raivoa.

 Paha mieli, paras mieli 2 -haasteen vapaaseen valintaan.

Kommentit