Puukkojunkkarien aika (Yrjö Alanen)

 

 

Puukkojunkkarien aika

Kappale Etelä-Pohjanmaan historiaa 1800-luvun keskivaiheilta

Yrjö Alanen

144 sivua
1931
Otava

 

Kun olin lapsi, katsoin Häjyt-elokuvaa hyvin neuroepätyypillisesti. Eräänä kesänä katsoin sen valehtelematta satakunta kertaa. Saatoin katsoa sen aamulla heti herättyäni, ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Kyseisestä elokuvasta tulevat lainaukset ovat tärkeä osa puheenparttani.

Jokainen kanssani rennoissa oloissa aikaa viettänyt on kuullut suustani esimerkiksi ”Tohorikkos vielä?” tai ”Varkaha valehet täälä haisoo” tai ”Kummalliseksi menny tämä mailma. Ihimisiä kualoo puukoohi ku lopit ei osaa viiltää, ne tökkii. Nuaret likaat juaa viinaa ja raavaat miehet syää salaattia” tai ”Mää teen suhu reijän jos meet” tai muita vastaavia. Kenties ”Perkeles!” on se yleisimmin sanomani.

Ennen tätä kevättä en ole kuitenkaan tarttunut häjyilyn 1800-lukulaiseen versioon, enkä liioin varsinaiseen historialliseen kuvaukseen siitä. Käsitykseni on muodostunut muutoin kuin tietoisella perehtymisellä. Sitä olen tänä keväänä ja kesänä muuttanut, ja voin nyt myöntää innostuneeni niin, että tämä blogiteksti saa special interest alert -tägin. 

Tartuin Yrjö Alasen kirjaan, sillä pelaan Cimarronissa puukkojunkkaritaustaista hahmoa, Karl Lagerstedtia. Olen hahmon kanssa ottanut joitakin taiteellisia vapauksia, esimerkiksi sijoittanut kasakoiden kutsumisen jo vuoteen 1860. Vasta tämän kirjan myötä minulle selvisi, että Kauhavalla on ollut nimismiehenä Theodor Lagerstedt -niminen mies vuonna 1860. Hägglundin nimeen olin, häjyilyn lopettajana, törmännyt useampaankin otteeseen, mutta Theodor Lagerstedt oli ollut tähän saakka pimennossa.

Alasen kirja antoi henkilökohtaisten anekdoottien värittämänä mielenkiintoisen, elämänmakuisen kuvan häjyilyn kultakaudesta. Ei mikään maatamullistava, mutta viihdyttävä ja nopealukuinen. Tulen hyödyntämään kirjasta lukemiani asioita roolipeleissä.

Kuvaus siitä, mitä Matti Haapojan ruumiille tapahtui, oli jo melkein maatamullistava. Alanen kirjoitti, että eräs lääketieteen ylioppilas oli teettänyt kirjankannet Matti Haapojan ruumiista leikkaamastaan nahkasta. Mielenkiintoista, kerrassaan. 

Mielenkiintoista oli lukea seuraavat sanat lähes sata vuotta sitten julkaistusta kirjasta – kun tänäkin vuonna nuorten mahdollisuuksia harrastaa typistetään, mutta samaan aikaan ollaan katujengeistä muka huolissaan.

Sitten oli hyvin tärkeänä syynä pahuuden leviämiseen parempien harrastusten ja huvitusten sekä seuratilaisuuksien puute. Uskonnollista harrastusta oli kyllä heränneiden joukossa, ja se vaikutti jonkin verran muihinkin, mutta eihän se kovinkaan laajalti nuorisoon koskenut. Olen varma, että jos sen aikuisella nuorisolla olisi ollut tilaisuus päästä osalliseksi samanlaisiin seuroihin ja harrastuksiin kuin nykyajan nuorella väellä, niin hyvinkin moni niistä, jotka joutuivat vankiloissa virumaan tai vietiin Siperian kaivoksiin, olisi viettänyt aivan toisenlaista elämää. Parempien harrastusten puutteessa koetettiin urheilla tappelulla ja muilla paheilla. Kunniantunto veti tässäkin pahuudenharrastuksessa mieliä puoleensa. Koetettiin näyttää näissäkin sankaruutta ja päästä johtavaan asemaan. 

 

Nyt tahdon katsoa Häjyt.