Sokeanäkö

Peter Watts
käännös J. Pekka Mäkelä

359 sivua
Gummerus
2013
(alkuteoksen julkaisuvuosi 2006)

 

Sokeanäkö oli kokemus.

Tieteiskirjallisuutta vaivaa joskus sama ongelma kuin (korkeaa) fantasiaa joskus: tarina jää seikkaperäisen maailmanrakennuksen jalkoihin. Tarkoitan tällä sitä, että kirjailija on priorisoinut maailman yksityiskohtien kanssa nysväämisen siinä määrin, että itse tarina, hahmot sisäisine maailmoineen, ovat jääneet turhan vähälle huomiolle.

Sokeanäköä vaivasi sama ongelma. Valitettavasti.

Ja silti pidin. Valtavan paljon.

Vampyyrifanina minun on myönnettävä, että syy sille olivat Wattsin vampyyrit. Vampyyrien rakentaminen tieteen keinoin oli kihisyttävän ihanaa. Pidin siitä, miten Watts kuvaili vampyyrien yli-inhimillisiä aisteja ja ajatusmaailmaa. Pidin siitä, että Watts ei yrittänytkään kuohia vampyyreja. Hyvin usein nykyfiktiossa vampyyrit riisutaan hirviöydestä ja yli-inhimillisyydestä. Heistä tehdään hieman uhkaavia seksisymboleja.

Ja teen sitä itsekin. Ihan avoimesti myönnän, että romantisoin, seksualisoin ja fetisoin vampyyreja.

Mutta ai että tekeekin hyvää lukea kirja, jossa niin ei tehdä!

Kohti ääretöntä -lukuhaasteen kohtaan vapaa valinta.