Orpheus Girl

Brynne Rebele-Henry

118 sivua
Soho Teen
2019

kirjoitan eheytysleireistä fiktiossa ja eheytysleirien roolista omassa elämässäni

Pilasin iltani lukemalla Orpheus Girlin yhteen menoon. Se johtui siitä, että kirja oli aiheiltaan sangen raskas – hyvin suuri osa kirjasta tapahtui eheytysleirillä. Keskellä ei mitään joukko teini-ikäisiä joutumassa kidutetuiksi, koska he ovat queereja.

Päähenkilö, Raya, oli ihanan samaistuttava siihen, millainen itse teininä olin. Hirveä pelko siitä, että oma queerius paljastuu, mutta kun se paljastuu, sen shokkiarvoa käytetään hyväksi ja sitä pidetään sellaisena ominaisuutena, josta ei tahdota luopua mistään hinnasta. Omaa pelkoani queeriuden paljastumisesta ei toki voi verrata konservatiivisen teksasilaisen pikkukaupungin nuorten pelkoon.

Minä toivoin uskaltavani hakeutua eheytysleirille itse, kirjan hahmot pakotettiin sellaiselle. Minä olisin hakeutunut eheytysleirille, jos se ei olisi tarkoittanut, että ensiksi pitäisi tulla kaapista. Nurinkurisesti ympäristöni queerfobia suojeli minua eheytysleiriltä.

Eheytysleirien olemassaolo on kiehtonut minua pitkään. Teini-ikäisenä toivoin itse sellaisella pääseväni. Pari vuotta sitten minulla oli roolipelihahmo, jonka historiassa oli eheytysleirikokemuksia. Hän oli suhtautunut asiaan todella äärimmäisesti: minun hahmoni oli nauttinut siitä, miten rajattomasti huomiota eheytysleirillä homoudella sai. Hänen eheytysleirillään ei harjoitettu fyysistä väkivaltaa, eikä hengellinen väkivalta ei purrut hahmooni. Hän sai myöhemmin tietää olevansa puoliksi demoni.

Pari vuotta sitten Helsingin Sanomat uutisoi Kajaanissa järjestettävistä eheytysleireistä. Kun uutinen tuli vastaan virrassani Instagramissa, tiesin heti, kuka täkäläinen tarjosi tilat niille ja oli muutenkin mukana. En usko, että täkäläisillä eheytysleireillä on harjoitettu fyysistä väkivaltaa (ainakaan siinä mittakaavassa kuin Orpheus Girlissä), mutta ne ovat samaa queerfobian jatkumoa.

Minun on hyvin hankala käsittää, että eheytysleirejä edes on olemassa. Ja samalla niiden olemassaolo tuntuu mitä ilmiselvimmältä: totta kai on, sillä joillekin ihmisille kaikki itsestä poikkeava on vaara. Toisaalta pystyn myös ymmärtämään eheytysleireihin liittyvän ajatusketjun, jos on sangen vahva usko Helvettiin (tai muuhun iankaikkiseen rangaistukseen). Käy järkeen, että sitten se Helvettiin vievä ominaisuus tahdotaan pois.

Mutta se, että ymmärrän perusteluketjun logiikan ei tarkoita, että hyväksyisin lopputuloksen.

Kirja oli nopealukuinen, mutta silti sivuilta nousi laaja, monisyinen maailma. Hurjan paljon yksityiskohtia, hienoja havaintoja elämästä ja Texasista. Pidin, mutta en niin paljoa, että lukemisnautinto olisi ylittänyt tuskan siitä, millaisista asioista luin.