Kirjojen tytär (Margaret Rogerson)

 

Kirjojen tytär

Margaret Rogerson

453 sivua
2020
Karisto 

 

Minun on hankala sanoa tästä kirjasta mitään. Toisaalta–toisaalta-pallotteluun menee helposti. Suhtautumiseni kirjaan jäi sangen ambivalentiksi.

Rogerson rakentaa tunnelmaa kertakaikkisen erinomaisesti pukemalla luonnon sanoiksi – ja tekemällä erinomaisia sanavalintoja. Esimerkki:

Sumua kerääntyi lammikoiksi laaksojen mataliin kohtiin, ja joskus se kurkotti sormensa tien yli. Kun iltapäivän varjot synkkenivät, vaunut kolistelivat Blackwaldiin, suureen korpimetsään, joka viilsi kuningaskunnan poikki kuin veitsenisku. Kaikki muuttui pimeäksi ja kosteaksi. Siellä täällä aluskasvillisuuden seasta kohosi hätkähdyttävän valkeita koivuja, jotka olivat kuin haamuja liihottelemassa mustiin pukeutuneen hautajaisväen keskellä. Katsellessaan ikkunasta lempeästi puista putoilevia lehtiä, paksuja saniaismattoja, satunnaisia peuroja loikkimassa kohti tuntemattomia paikkoja, Elisabethista tuntui, että hän oli kietoutunut kauhun käärinliinaan, ikään kuin sumu olisi tunkeutunut vaunujen sisäpuolelle ja ympäröinyt hänet kokonaan.

Toki nyt jälkikäteen tuo tappo- ja hautajaistunnelma silloin, kun päähenkilö pelkää tulevansa tapetuksi, on kenties turhan alleviivaava, mutta lukuhetkellä pidin.

Entäpä hahmot? En oikein osaa sanoa mitään hahmoistakaan. Päähenkilö oli ihan kiehtova, mutta lopulta jäin kaipaamaan enemmän. Velho Thorn oli tämäkin ihan kiehtova. Silas päätyi olemaan hahmoista kiehtovin – ihan loppuun saakka! Demonisysteemi oli kenties suosikkiasiani, sekä se, kuinka loitsukirjat saattoivat muuttua maleficteiksi.

Trooppinen kesä 1 -haasteen kohtaan unlikely allies; trooppinen kesä 2 -haasteen kohtaan YA.