Sādhanā : elämän oleellistaminen (Rabindranath Tagore)

 

Sādhanā

Elämän oleellistaminen

Rabindranath Tagore

 

155 sivua
suom. J. A. Hollo
1913 (suom. 1926)
Kustannusosakeyhtiö Otava

 

Törmäsin Rabindranath Tagoren nimeen ensimmäistä kertaa ihan vasta – lukiessani Martha C. Nussbaumin teosta Talouskasvua tärkeämpää. Nussbaum viittasi useaan otteeseen Tagoren ajatteluun ja filosofiaan, ja oivalsin, että minun täytyy perehtyä Tagoreen enemmänkin.

Ja voi, miten hyvä, että perehdyinkään!

Tagoren teksti oli vertauskuvien kyllästämää, ja se oli monien uskontojen perinteistä ammentavaa. Eräässä kappaleessa puhuttiin aluksi Buddhasta, seuraavaksi Jeesuksesta, sitten Bhagavad Gītasta (hindulaisuuden pyhä teksti). Minua ilahdutti tällainen teksti. Vaikken ole buddhalainen, kristitty taikka hindu, näen jokaisessa noistakin uskonnoista ilahduttavia piirteitä.

Tagore ei ole kristinuskomyönteinen, eikä islammyönteinen. Kristinusko kirjassa mainitaan useaan otteeseen, joskus kriittisesti tarkastellen, mutta ei islamia. Lieneekö syynä hindujen ja muslimien kireät välit Tagoren elinaikana?

Tagoren ratkaisu pahan ongelmaan oli sangen elegantti: hänestä kysymys (”miksi maailmassa on pahaa?”) on muotoiltu väärin.

Kysymyksemme tulee todellisuudessa kuulua näin: Onko tämä epätäydellisyys lopullinen totuus, onko paha ehdoton ja iäinen? Virralla on rajansa, äyräänsä, mutta onko virta pelkkää äyrästä? Tai ovatko äyräät viimeinen tosiasia, joka on virrasta lausuttavissa? Eivätkö nämä esteet itse pakota virran vettä eteenpäin? Hinausköysi sitoo venhettä, mutta onko sen tarkoituksena ainoastaan kahlehtiminen? Eikö se samalla vedä venhettä eteenpäin? (s. 49)

Kun Tagore kirjan lopussa (s. 147) palasi kirjoittamaa virrasta, joka iloiten äyräidensä rajoissa kiiruhtaa kohti merta, jonka osaksi tämä vääjäämättä tulee, muistelin tuota osiota. Lopussa virtaa verrattiin sieluun, joka pyrkii osaksi Brahmaa. Voisin ajatella, että samalla tavoin kuin äyräät ohjaavat virran mereen, ohjannevat epätäydellisyyden äyräät ihmissielun osaksi suurempaa sielua. Mutta kuten todettua – minä en ole hindu, ja tietoni kyseisestä uskonnosta ovat peräisin muutamista kirjoista.

Tagore vertasi kannibalismia järjestelmään, jossa ihmisarvo on kiinni siitä, mihin ihminen kykenee. On huomattava, että Tagoren käsitys kannibalismista on sangen yksiulotteinen. Kannibalismi kunnioituksen ja rakkauden osoituksena, rituaalisena hyvästelyn tapana, ei ole Tagorella tässä mielessään.

Niissä maissa, joissa vallitsee kannibalismi, ihminen pitää toista ihmistä vain ravintonaan. Sellaisessa maassa ei sivistys voi milloinkaan menestyä, sillä ihminen menettää silloin korkeamman arvonsa ja muuttuu olioksi toisten joukkoon. Mutta on olemassa toisenlaisia kannibalismin muotoja, kenties ei yhtä karkeita, mutta varmaan yhtä inhoittavia, ja niitä löytääkseen ei tarvitse matkustaa kauas. Maissa, jotka ylpeilevät korkeammasta sivistyksestään, ihmistä pidetään toisinaan pelkkänä ruumiina, ja hänet myydään markkinoilla vain lihansa hinnasta. Ja toisinaan hän on arvokas vain mikäli on hyödyllinen; hänet tehdään koneeksi, ja rahamies käy hänellä kauppaa saadakseen hänestä enemmän rahaa. Siten meidän himomme, ahnautemme ja mukavuudenrakkautemme johtavat siihen, että alennamme ihmisen arvon mitä pienimmäksi. (s. 105)

Lue maailma vuodessa -haasteen kohtaan etelä- tai kaakkoisaasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Tietokirjabingo 2025 -haasteen kohtaan kirja on suomennettu. Tietokirjallisen maailmanympärimatkan kohtaan Intia.