Talouskasvua tärkeämpää (Martha C. Nussbaum)

 

Talouskasvua tärkeämpää

Miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä

 

Martha C. Nussbaum
jälkisanat Pauliina Remes

191 sivua
Gaudeamus
2011

Yhdysvaltalainen filosofi Martha C. Nussbaum pureutuu asiaan, jota on eri sanoin ja eri näkökulmin pyöritelty mediassa jo hyvän aikaa. Humanistinen sivistys nähdään harmittavan usein pelkkänä kulueränä Suomessakin – enenevissä määrin Orpon hallituksen aikana.

Valistusaikana syntyi uusi ihmisihanne. Valistuksen ihanneihminen oli kriittinen ajattelija, joka uskaltaa ajatella, ja joka täyttää oman potentiaalinsa. Näihin päiviin saakka valistusihanne on ohjannut opetusta Suomessa. On nähty tärkeänä yleissivistys, joka tarjoaa työkaluja ymmärtää yhteiskuntaamme moninäkökulmaisesti: sen historiaa, nykyisyyttä sekä tulevaakin.

Se, joka priorisoi lyhyen aikavälin säästöjä pitkän aikavälin vaikutusten kustannuksella, tekee karhunpalveluksen koko yhteiskunnallemme. Nussbaumin argumentti on, että koko demokraattinen yhteiskuntamme on humanistisen sivistyksen varassa.

Koodi, nanoteknologia ja puolijohteet eivät tee yhteiskunnasta demokraattista. Sosiaalinen media demokratisoi tiedonvälityksen vain, jos on olemassa tietoa vastaanottava, kriittisesti ajatteleva, yleisö.

Kaltaiselleni toipuvalle perfektionistille & toipuvalle ”kyllä mä pärjään itsekseni” -ihmiselle kirjan psykologisesti tärkein anti oli Nussbaumin tavassa muodostaa riittämättömyydestä ja epätäydellisyydestä se liima, joka luo ihmisarvon mukaisen yhteisön. Olen tänä keväänä tolkuttanut itselleni, että on ihan ok tarvita tukea, antaa muille mahdollisuus rakastaa minua, mutta vasta tämä Nussbaumin tapa ilmaista asia tuntui menevän jakeluun.

Hänen [Rousseaun] mielestään vain tietoisuus tästä heikkoudesta antaa meille kyvyn elää yhdessä ja tekee meistä ihmisiä. Täten toivo ihmisarvon mukaisen yhteisön rakentamisesta voi perustua juuri ihmisten omaan riittämättömyyteen. (s. 50–51)

Poliittisesti itselleni tärkein anti oli Nussbaumin esittelemä eettisen typeryyden konsepti. Minun ei tarvinne alleviivata, mitä hallitusta allaolevan virkkeen lukiessani ajattelin.

Eettinen typeryys taas on välttämätöntä, kun pannaan täytäntöön eriarvoisuudesta piittaamattomia talouden kehittämisen ohjelmia. (s. 38)

Nussbaumin mukaan lapsia ja nuoria ei tulisi kasvattaa vain oman kansakuntansa jäseniksi, vaan oman heterogeenisen kansakuntansa jäseniksi, ja myös heterogeenisen ihmiskunnan jäseniksi. Ei nationalismi, vaan ihmisyys. Saattaa olla, että olen idealisti ja optimisti, mutta olen sitä ylpeästi. Maailmaa ei muodosteta paremmaksi pessimismillä (sori, puolankalaiset).

Kulttuurisodasta puhutaan mediassa paljon. Nykyään sillä tarkoitetaan sellaista sotaa, jossa ovat vastakkain kroonisesti online alt-right ja ”woke”. Nussbaum nimittää aivan kirjan lopulla (s. 167) kulttuuritaisteluksi sitä, jota käydään yhdenvertaisuutta ja vastavuoroista kunnioitusta kannattavien voimien ja väkivaltaa ja ihmisarvon polkemista suosivien voimien välillä.

Erinomainen lukukokemus tämä!

Tietokirjabingon kohtaan Kirjassa käsitellään kasvatusta, opetusta tai koulutusta.